Starcut on suunnitellut ja toteuttanut Trafille Droneinfo-mobiilisovelluksen. Droneinfo auttaa miehittämättömän ilmailun pilotteja navigoimaan ilmojen halki turvallisesti.

”Droneharrastajat eivät välttämättä tunne ilmailun sääntelyä eivätkä siten aina tiedä ilmailun kieltoalueista. Uuden mobiilisovelluksemme tarkoitus on helpottaa tiedonsaantia ja näin lisätä turvallisuutta”, kertoo Trafin johtava asiantuntija Jukka Hannola.

Sovelluksen päänäkymä kertoo mahdolliset ilmatilan rajoitukset alueella, jossa käyttäjä on parhaillaan: saako alueella lennättää vapaasti ilman rajoituksia vai tarvitaanko esimerkiksi lennonjohdon lupa. Käyttäjän on mahdollista tehdä lennätysilmoitus ja nähdä muita ilmoituksen tehneitä kartalla.

Toisessa näkymässä näytetään Suomen viralliset lennätyspaikat ja annetaan niistä lisätietoa. Kolmanteen välilehteen on kerätty kaikki säännöt ja määräykset, joihin lennättäjän on hyvä tutustua. Lisäksi sovelluksesta voi tarkastaa paikallisen ilmailusään.

Sovellus toteutettiin Android- ja iOS-alustoille englannin ja suomen kielillä. Osa sisällöistä, kuten Säännöt ja määräykset, on toteutettu html-muodossa, jotta niitä päästään päivittämään tarvittaessa reaaliaikaisesti ilman uutta sovelluspäivitystä.

Ensimmäisessä julkaisussa ovat mukana vain pysyvät kielto-, rajoitus- ja vaara-alueet. Sovelluksen seuraavissa versioissa siihen tullaan sisällyttämään myös tilapäiset alueet.